Veneillä Tallinnaan 2021

Veneilytapahtuma Tallinnan Noblessnerissa 6.-8.8.2021
Perinteisesti perjantaiaamuna startannut yhteinen purjehdus Tallinnaan on viime vuosina levinnyt pidemmälle ajalle: veneitä lähtee jo päivä pari aikaisemmin ja tulee tapahtumapaikalle eri suunnilta omia aikojaan. Tällä kertaa veneitä tuli Vuosaaresta, Espoon Haukilahdesta ja Nuottaniemestä, Kirkkonummelta ja Viron Pranglista. Suuntana oli Lennusadaman ja entisen miinasataman välissä olevassa altaassa toimiva Noblessner Marina Kalasataman kainalossa. Satama on aiemmin ollut tunnettu laivojen aiheuttamasta massiivisesta 'svellistä', jota nyttemmin on kahlittu lisätyillä aallonmurtajilla. Silti vesi satamassa oli levotonta; tällä kertaa suurimpana syynä oli voimakas koillistuuli, jolta paikka on huonoimmin suojassa. Syksyllä aallonmurtajia on tiettävästi tulossa lisää.
Torstaina tulleet ylittivät Suomenlahden pääasiassa konevoimin, mutta perjantaina lähteneet saivat varsin reippaan kyydin itäkoillisesta puhaltaneelta tuulelta. Aikaennätyksiä rikottiin, ja veneet pysäköitiin satamakapteenin ilmoittamille paikoille arvioitua aikaisemmin. Lisäväriä viikonloppuun antoi kansainvälinen Iron Man -triathlontapahtuma, jonka juoksurata kulki laitureiden ja rannan rakennusten välistä.
Perjantaina illastettiin pienemmissä porukoissa rantaravintoloissa tai lähistön muissa paikoissa, joissa valinnan varaa riitti; Telliskiveen, Baltijaamin keskukseen ja Kalasatamaan oli lyhyt matka. Jatkoja vietettiin mm. Grand Ladyn salongissa melko pidäkkeettömästi Marken ja Tompan vieraanvaraisuudesta nauttien.
Perjantain ja lauantaiaamupäivän aikana venekuntia singahteli Boltin takseilla Vanasadaman keskusvarastolle täydentämään leipä- ja hedelmävarastojaan. Iron Man -tapahtuman liikennejärjestelyt olivat mielenkiintoisia: satama-alueelle pääsi rajoitetusti, mutta sieltä pois päästäkseen joutui ajoittain ajamaan kiellettyä ajosuuntaa päin. Navigaattoreista ei ollut apua, paikasta toiseen pääsi parhaiten vain paikallistuntemuksen avulla, koska rajoitukset muuttuivat kaiken aikaa.
Vettä satoi kaiken päivää. Iltapäivällä kokoonnuttiinkin sisätiloihin ällistelemään viereisen PROTO Invention Factoryn ihmeellisyyksiä. Lennettiin virtuaalisesti kuumailmapallolla, riippuliitimellä ja vaikka millä.
Laiturille palattuamme Tallinnan "Tiernapojat" (ja -tytöt) kiersi veneitä ukulelet ja hattu kädessä. Tippiä heltisikin peräti 62 euroa, joka tositetusti tilitettiin John Nurmisen säätiölle Itämeren suojelun hyväksi.
Illalliselle Vanhaankaupunkiin lähdettiin paikallisen bussiyrittäjän Elven ja hänen kaverinsa uudenkarheilla pikkubusseilla. Restoran Scheeli oli varannut 37 hengen seurueellemme pääosan yläkerran salistaan, jossa soi taitavan pianistin ja laulajan esittämä jazzahtava musiikki. Duon jo lopetettua Eevis istahti pianotuolille, puhis Wespa kiipesi baarijakkaran päälle seisomaan, ja meille näytettiin kuolematon ad-hoc -versio Metsämökin tontusta kaiken nähneen henkilökunnan suureksi ällistykseksi.
Ruokaakin kehuttiin yleisesti, ja laskujen jälkeen seurue valui poutaantuneeseen, lämpimään iltaan odottamaan bussien tuloa. Paluumatkalla risteillessämme Kalamajan kapeilla kaduilla kysyin Elveltä, miten hän tietää, mistä satamaan tällä kertaa pääsee. Vastaus oli: en tiedäkään, mutta tunnen nämä kadut!
Noblessnerin satamassa vallitsi absurdi tunnelma: päivällä rataa pitkin reippaasti hölkänneitä maratoonareita seurasi nyt harvakseltaan raahustava, lasittunein silmin tuijottava maalia lähestyvä jälkijoukko, joista jokaiselle tietysti taputettiin. Olivathan osallistuneet uineet 2, 5 km meressä, ajaneet pitkän pyöräilyosuuden ja juosseet maratonin yhteen putkeen.
Jatkot olivat lauantaina jo selvästi maltillisemmat, ja sunnuntaiaamun ja aamupäivän aikana veneet yksi kerrallaan lipuivat aallonmurtajien välistä Tallinnanlahdelle ottamaan suuntaa seuraavaan päämäärään. Jotkut jatkoivat matkaansa vielä vuorokauden verran, loput suuntasivat kohti Espoota ja Helsinkiä.
Tässä tapahtumassa tehtiin tiettävästi ennätys veneiden ja osallistujien määrässä (9 ja 37). Sen lisäksi edestakaisen purjehduksen yhteisaika luultavasti alitti tähänastiset, koska mennen tullen saatiin nauttia reippaasta sivumyötäisestä tuulesta. Purjehdittiin siis hyvällä tuulella - kiitokset osallistujille ja etenkin kippareille panostuksesta merelliseen yhdessäoloon!
(teksti: Juki Harju, kuvat: Marke ja Tomppa Grönberg, Eevis Pokela, Sveikki Luomanen ja Juki Harju)