Syyspurjehdus Kroatiassa

Syyspurjehdus Kroatian rannikolla

Välimerenpurjehdus vuokraveneillä on ollut oleellinen osa klubin toimintaa sen alusta lähtien. Ensi syksynä klubi osallistuu OnSail-matkatoimiston
10-vuotisjuhlapurjehdukseen, jolla mukana on myös muita venekuntia. Viikon aikana järjestetään yhteistä synttäriohjelmaa, mutta klubilaisilla on tietysti mahdollisuus myös omien tapahtumien järjestämiseen. Lähtö tapahtuu Kroatian Splitistä lauantaina 16. syyskuuta.

Perinteiseen tapaan kipparit kokoavat miehistönsä ja ilmoittautuvat suoraan OnSailille. Tarjolla on aikaisemman palautteen perusteella jatkomahdollisuus toiselle viikolle samalla alueella ja veneellä. Valittavissa on siis osallistuminen yhdeksi tai kahdeksi viikoksi. Mikäli kippari valitsee kahden viikon purjehduksen, mutta koko miehistö ei jatka toiselle viikolle, voidaan haluttaessa mahdollisuuksien mukaan yhdistää klubin miehistöjä.

Suuren kysynnän vuoksi veneiden varauskäytäntö on viime vuosina kiristynyt merkittävästi. Ennakkovarauksia saa nykytilanteessa vain päiviksi kerrallaan. Siksi varaukset tehdään nyt aiemmasta poiketen kahdessa vaiheessa:

1) Kipparit ilmoittavat alustavien vene- ja hintatietojen perusteella halukkuutensa osallistua purjehdukseen toivomallaan venetyypillä ja ilmoittamallaan miehistömäärällä joko yhdeksi tai kahdeksi viikoksi.
2) OnSail tarjoaa veneen tyypin ja hinnan senhetkisen saatavuuden mukaan. Kippari vahvistaa varauksen lopullisten tietojen perusteella.

Tarkemmat tiedot lentoaikatauluista ja veneistä hintaesimerkkeineen ovat nähtävissä osoitteessa https://onsail.fi/fernet-split/. Ilmoittautuminen siellä olevien ohjeiden mukaan sähköpostitse suoraan OnSail-matkatoimistolle, kopio klubille osoitteeseen info@fernetclub.com.

Yksittäisiä tai mieluummin kaksittaisia gastipaikkoja tai muuta matkaan liittyvää voi kysyä Jukilta osoitteessa info@fernetclub.com.

 .

  • 16.9.2023–23.9.2023
 
 
Linkkejä